Haepakan kennel - Tervetuloa!

<body> <p><b>Hei! Olet tullut Haepakan kennelin kotisivulle.</b> <br> Nämä sivut on toteutettu kehyksien avulla, joita selaimesi ei tue.<br> <br> Netscape 2.x & 3.x ja uudemmat selaimet tukevat kehyksiä.<br> Voit ladata uudemman selainversion osoitteesta: </p> <p><a href="http://www.netscape.com">Netscape </a><br> <a href="http://www.microsoft.com">Microsoft </a></p> <font face="AdobeSm" color="#FFFFFF" size="1"><p align="center">  Pointteri on koirarotu, keskikokoinen seisova kanakoira. Rodun käyttöominaisuudet ovat ulkonäköä tärkeämmät. Pointterit ovat ammattimaisia esiintyjiä. Pointteri on helppo tunnistaa. Teräväpiirteinen laiha runko, jota peittää lyhyt, kiiltävä turkki, muodostaa kauniin siluetin. Rodun säkäkorkeus on jopa 69 cm, joten se on aika kookas. Koirassa ei ole juurikaan ylimääräistä rasvaa, ja siksi se vaikuttaa luisevalta. Sen liikkeet ovat sulavat ja urheilijamaiset. Pointterille on melko helppo opettaa kohtalaiset tavat, mutta tottelevaisuusvaliota siitä tuskin tulee. Tavallisin väritys on valkoinen mustin tai maksanruskein laikuin, mutta laikut voivat olla myös kellertäviä tai oransseja. Se on ystävällinen, lempeä koira, joka tarvitsee aktiiviset omistajat. Pointteri polveutuu espanjalaisista, ranskalaisista ja italialaisista lyhytkarvaisista lintukoirista. Jo 1400-luvulta oleviin maalauksiin on kuvattu pointterin tyyppisiä koiria esim. Italiassa. Todennäköisesti pointterissa on myös englantilaisen seisovan spanielin verta. Espanjasta sotimasta palaavat upseerit toivat 1700-luvun alussa Englantiin raskaita lintukoiria, joita kutsuttiin espanjanpointtereiksi. Niiden arveltiin olevan mastiffien ja vinttikoirien risteytyksiä. Rotua modernisoitiin Englannissa rankasti ja jo 50 vuotta myöhemmin, sanalla pointteri, tarkoitetaan eleganttia, lyhytkarvaista lintukoiraa. Rodun kanta kasvoi voimakkaasti Englannissa 1700-luvun alussa, jolloin siirtyminen lintujen verkkometsästyksestä lennosta ampumisen lisäsi hyvien seisovien lintukoirien tarvetta. Pointterista tuli nimenomaan maata omistavan yläluokan metsästyskoiria. Jo 1800-luvun puolivälin jälkeen pointtereita esiintyi aatelisilla metsästäjillä Suomessakin, ja pointterit olivat Suomen ensimmäisiä puhdasrotuisia koiria englanninsettereiden rinnalla. Englantilaista William Arkwrightia pidetään nykyisin pointterin luojana. Ensimmäiset pointterit Suomeen tuotiin jo 1800-luvun lopulla. Pointsu tarvitsee hyvin paljon liikuntaa ja toimintaa. Nimenomaan niiden pitäisi saada juosta vapaana maastossa, eikä niille riitä ulkoiluksi pelkkä kävelylenkki. Vain maastossa runsaasti liikkuvasta koirasta tulee hyvä metsästäjä. Koiran peruskoulutuksen on oltava, koska riistaintoinen koira on muuten helposti kuuro omistajan kutsuille. Vapauden edellytyksenä on tietenkin myös valvonta, yksin koira ei saa maastossa retkeillä. Liikunnantarvetta voidaan tyydyttää ja kuntoa kohentaa vedättämällä ja pyörän vierellä juoksuttamalla. Laukkaava pointsu ei väsy eikä läähätä kuumassakaan ilmanalassa eikä pitkillä retkillä. Se liikkuu jopa kolmensadan metrin säteellä metsästäjän ympärillä. Sen rakenne on ihanteellinen pitkiä taipaleita varten, ja kestävän luustonsa ja lihastensa ansiosta se on uskomattoman nopea. Tehtävänsä pointsu päättää tyypilliseen, mutta aina yhtä näyttävään seisontaan. Pointteria ei suositella kerrostaloon! Lisäksi on muistettava, etteivät ne ole mitään tarha-tai kytkykoiria, vaan niiden on saatava olla siellä missä niiden perhekin on. Perheessä olisi oltava ainakin yksi metsästäjä, jotta koira pääsee toteuttamaan metsästyvaistojaan. Pointsun turkki on helppohoitoinen ja pysyy terveenä ja kiiltävänä, kunhan sitä harjataan ja pyyhitään säämiskällä silloin tällöin. Pesua turkki kaipaa vain, jos koira on todella likainen. Aina kun koira on juossut maastossa, tarkastetaan silmät, käpälät ja korvat. Tarvittaessa silmät huuhdellaan keitetyllä vedellä tai silmävedellä. Pointsut tarvitsevat kunnon ravintoa. Omistajan kannattaa aina noudattaa kasvattajan ruokinohjeita. Myös rotujärjestö auttaa ongelmissa. Mieluiten kaksi ateriaa päivässä on suositeltavaa. Pointterin keskimääräinen elinaika on 10-14 vuotta. Ei ole kovin mielekästä ottaa pointteria seurakoiraksi. Suomalaiset pointterit ovat lieviä ihosairauksia lukuun ottamatta terveitä koiria. Siitoskoirat on kuitenkin kuvattava varmuuden vuoksi lonkkaniveldysplasian varalta, vaikka kuvaustulos ei vaikuta pentueen rekisteröintiin. Pointteri on koirarotu, keskikokoinen seisova kanakoira. Rodun käyttöominaisuudet ovat ulkonäköä tärkeämmät. Pointterit ovat ammattimaisia esiintyjiä. Pointteri on helppo tunnistaa. Teräväpiirteinen laiha runko, jota peittää lyhyt, kiiltävä turkki, muodostaa kauniin siluetin. Rodun säkäkorkeus on jopa 69 cm, joten se on aika kookas. Koirassa ei ole juurikaan ylimääräistä rasvaa, ja siksi se vaikuttaa luisevalta. Sen liikkeet ovat sulavat ja urheilijamaiset. Pointterille on melko helppo opettaa kohtalaiset tavat, mutta tottelevaisuusvaliota siitä tuskin tulee. Tavallisin väritys on valkoinen mustin tai maksanruskein laikuin, mutta laikut voivat olla myös kellertäviä tai oransseja. Se on ystävällinen, lempeä koira, joka tarvitsee aktiiviset omistajat. Pointteri polveutuu espanjalaisista, ranskalaisista ja italialaisista lyhytkarvaisista lintukoirista. Jo 1400-luvulta oleviin maalauksiin on kuvattu pointterin tyyppisiä koiria esim. Italiassa. Todennäköisesti pointterissa on myös englantilaisen seisovan spanielin verta. Espanjasta sotimasta palaavat upseerit toivat 1700-luvun alussa Englantiin raskaita lintukoiria, joita kutsuttiin espanjanpointtereiksi. Niiden arveltiin olevan mastiffien ja vinttikoirien risteytyksiä. Rotua modernisoitiin Englannissa rankasti ja jo 50 vuotta myöhemmin, sanalla pointteri, tarkoitetaan eleganttia, lyhytkarvaista lintukoiraa. Rodun kanta kasvoi voimakkaasti Englannissa 1700-luvun alussa, jolloin siirtyminen lintujen verkkometsästyksestä lennosta ampumisen lisäsi hyvien seisovien lintukoirien tarvetta. Pointterista tuli nimenomaan maata omistavan yläluokan metsästyskoiria. Jo 1800-luvun puolivälin jälkeen pointtereita esiintyi aatelisilla metsästäjillä Suomessakin, ja pointterit olivat Suomen ensimmäisiä puhdasrotuisia koiria englanninsettereiden rinnalla. Englantilaista William Arkwrightia pidetään nykyisin pointterin luojana. Ensimmäiset pointterit Suomeen tuotiin jo 1800-luvun lopulla. Pointsu tarvitsee hyvin paljon liikuntaa ja toimintaa. Nimenomaan niiden pitäisi saada juosta vapaana maastossa, eikä niille riitä ulkoiluksi pelkkä kävelylenkki. Vain maastossa runsaasti liikkuvasta koirasta tulee hyvä metsästäjä. Koiran peruskoulutuksen on oltava, koska riistaintoinen koira on muuten helposti kuuro omistajan kutsuille. Vapauden edellytyksenä on tietenkin myös valvonta, yksin koira ei saa maastossa retkeillä. Liikunnantarvetta voidaan tyydyttää ja kuntoa kohentaa vedättämällä ja pyörän vierellä juoksuttamalla. Laukkaava pointsu ei väsy eikä läähätä kuumassakaan ilmanalassa eikä pitkillä retkillä. Se liikkuu jopa kolmensadan metrin säteellä metsästäjän ympärillä. Sen rakenne on ihanteellinen pitkiä taipaleita varten, ja kestävän luustonsa ja lihastensa ansiosta se on uskomattoman nopea. Tehtävänsä pointsu päättää tyypilliseen, mutta aina yhtä näyttävään seisontaan. Pointteria ei suositella kerrostaloon! Lisäksi on muistettava, etteivät ne ole mitään tarha-tai kytkykoiria, vaan niiden on saatava olla siellä missä niiden perhekin on. Perheessä olisi oltava ainakin yksi metsästäjä, jotta koira pääsee toteuttamaan metsästyvaistojaan. Pointsun turkki on helppohoitoinen ja pysyy terveenä ja kiiltävänä, kunhan sitä harjataan ja pyyhitään säämiskällä silloin tällöin. Pesua turkki kaipaa vain, jos koira on todella likainen. Aina kun koira on juossut maastossa, tarkastetaan silmät, käpälät ja korvat. Tarvittaessa silmät huuhdellaan keitetyllä vedellä tai silmävedellä. Pointsut tarvitsevat kunnon ravintoa. Omistajan kannattaa aina noudattaa kasvattajan ruokinohjeita. Myös rotujärjestö auttaa ongelmissa. Mieluiten kaksi ateriaa päivässä on suositeltavaa. Pointterin keskimääräinen elinaika on 10-14 vuotta. Ei ole kovin mielekästä ottaa pointteria seurakoiraksi. Suomalaiset pointterit ovat lieviä ihosairauksia lukuun ottamatta terveitä koiria. Siitoskoirat on kuitenkin kuvattava varmuuden vuoksi lonkkaniveldysplasian varalta, vaikka kuvaustulos ei vaikuta pentueen rekisteröintiin.  Kennelissämme on silloin tällöin pentue. Pennut kasvavat ensimmäiset elinviikkonsa sisätiloissa ollen perheemme keskuudessa. Ensimmäiset ulkoilmakokeilut tapahtuvat pentujen ollessa n. 4-5 viikkoisia. Perheen muiden koirien kanssa pennut oppivat sosiaalisia taitoja ja pennut ovat luovutusikäisinä tottuneet vieraisiin ihmisiin ja toisiin koiriin. Pentujen ruokavalioon kuuluu pennulle tarkoitettu kuivamuona ja liha monessa muodossa. Kiinteään ruokaan totuttelu aloitetaan hyvälaatuisella jauhelihalla ja koirajauhelihaan siirrytään vasta isompana. Jauheliha ja eri sisäelimet ovat tehneet kauppaansa pennuille. Kiinteän ruoan lisänä pennut saavat myös emonmaitoa luovutusikään saakka. Pentu on biologinen nimitys eläimen, erityisesti nisäkkään poikasesta. <a href="http://www.nelonen.fi/hantapystyyn/j1/webcam.htm">Pennut</a> ovat nyt luovutusikäisiä, ja ensimmäinen <a href="http://www.kennelliitto.fi/FI/koira/uusipentu/etusivu.htm">pentu</a> lähti jo maailmalle. <a href="http://www.plappi.fi/matkailu/ohjelmapalvelut/vauhtitassun_kennel/pentuja/">Pentueen</a> tapahtumia saatiin seurata ja kolmea suloista <a href="http://www.sandyman.fi/doghouse/minunkoirani/koira_pennut.shtml">pentua</a>! Kennelissämme on silloin tällöin pentue. Pennut kasvavat ensimmäiset elinviikkonsa sisätiloissa ollen perheemme keskuudessa. Ensimmäiset ulkoilmakokeilut tapahtuvat pentujen ollessa n. 4-5 viikkoisia. Perheen muiden koirien kanssa pennut oppivat sosiaalisia taitoja ja pennut ovat luovutusikäisinä tottuneet vieraisiin ihmisiin ja toisiin koiriin. Pentujen ruokavalioon kuuluu pennulle tarkoitettu kuivamuona ja liha monessa muodossa. Kiinteään ruokaan totuttelu aloitetaan hyvälaatuisella jauhelihalla ja koirajauhelihaan siirrytään vasta isompana. Jauheliha ja eri sisäelimet ovat tehneet kauppaansa pennuille. Kiinteän ruoan lisänä pennut saavat myös emonmaitoa luovutusikään saakka. Pentu on biologinen nimitys eläimen, erityisesti nisäkkään poikasesta.  Lakikirjamääritelmän mukaan metsästys tarkoittaa luonnonvaraisena olevan riistaeläimen pyydystämistä sekä saaliin ottamista metsästäjän haltuun (metsästyslaki 2§). Saaliiksi saadut riistaeläimet käytetään yleensä ravinnoksi, erityisesti hirvenpyynnin merkitys metsästäjälle on suuri. Suomessa metsästys on suosittu harrastus, nykyään Suomessa on n. 300 000 metsästäjää. Suomalaiselle metsästykselle on ominaista sen vanha ja katkematon perinne. Euroopassa metsästys on usein ollut harvojen yksinoikeus, ja metsästyskäytännöt ovat syntyneet useinkin luonnosta vieraantuneen ylhäisön parissa. Niinpä käytännöt ovat usein olleet julmia, ja metsästys on tähdännyt joko suureen saalismäärään tai pelkkään huviin. Ikävimmät muotonsa tämä eurooppalainen metsästystapa on saanut siirtomaissa: yksi ammattimetsästäjä on saattanut elinaikanaan surmata jopa tuhat norsua muun monilukuisemman saaliin ohella. Amerikassa biisoni hävitettiin lähes sukupuuttoon alkuperäisväestön ruoansaannin vaikeuttamiseksi. Biisonia pyydettiin myös nahan takia. Lihaa ei otettu läheskään aina talteen tai talteen otettiin pelkkä kieli. Suorastaan massamaisesti esiintynyt muuttokyyhky tapettiin sukupuuttoon mm. haulipanoksia ampuvien tykkien avulla. Saaristossa linnustus on aikoinaan ollut tuottoisaa. Vanha tapa metsästää keväällä pesimään tulevia lintuja oli keino hankkia lisäravintoa ruuan suhteen vaikeana kevätaikana. Kun kaskiviljely lisäsi teerien lukumäärää, oli teerijahti hyvin tuottoisaa. Laiduntaminen lisäsi myös jouhisorsien määrää, ja kun tavi-, sinisorsa ja haapanakannat olivat jo entuudestaan vahvat, saalista on saatu ilmeisesti nykyisiä vastaavia saalismääriä jo 1900-luvun alussa. Suomessa metsästys muistuttaa tavoitteiltaan edelleenkin alkuperäiskansojen harjoittamaa pyyntiä. Riista pyydetään vain tarpeeseen: syötäväksi tai turkikseksi ja käytetään eräin poikkeuksin (vahinkoeläimet) tarkoin. Lisäksi metsästäjiemme parissa elää edelleenkin kirjoittamattomia tapasääntöjä mm. saaliin arvokkaasta kohtelusta myös kaadon jälkeen tai muusta hyväksyttävästä käytöksestä luonnon parissa. Nykyisin metsästettäviksi mahdollisia lajeja on Suomessa enemmän kuin ennen, mutta metsästyksen parissa lajeja on aiempaa vähemmän. Muun muassa kuovi, tilhi ja monet muut linnut olivat aikaisemmin metsästettäviä. Minkki tuotiin tarhattavaksi turkiseläimeksi, mutta villiintyi (ja ilmeisesti syrjäytti vesikon). Samoin Piisami on tuotu turkiseläimeksi. Se löysikin ilmeisesti tyhjän lokeron ekosysteemistämme - ainakaan haittaa siitä ei ole ollut. Valkohäntäpeura tuotiin Amerikasta. Se oppi uuden elinalueensa vuodenkierron, ruokapöydän ja talveen valmistautumisen. Villisika on levinnyt Suomeen lähinnä Karjalankannaksen kautta. Nokikana ja punasotka ovat myös laajentaneet onnistuneesti reviiriään. Fasaani menestyy hyvin, samoin kanadanmajava. Mufloni selviytyy myös, mutta sitä ei ole edes tarkoitus lisätä, vaan mufloni pysynee erikoisuutena. Eläinsuojelijat ovat kautta aikain arvostelleet metsästystä joko tarpeettomana tai epäeettisenä. Kiivaimmat luonnonsuojelijat ovat ajoittain Suomessakin vaatineet metsästyksen lopettamista kokonaan. Usein kiivain arvostelu on tullut sieltä, missä metsästystä ei tunneta. Esimerkiksi suomalainen, yleensä muuten hyvin asiantunteva Oikeutta Eläimille -yhdistys käyttää usein metsästyksenvastaisessa valistuksessaan yhteistyöverkostonsa brittiläisiä lähdemateriaaleja ja pyytää lausuntoja sikäläisiltä asiantuntijoilta. Tämänkaltaisessa toiminnassa piilee suuri kielellinen ja kulttuurillinen väärinymmärtämisen mahdollisuus. Brittienglannissa termi "hunting" tarkoittaa vain sikäläistä ajometsästystä, raakaa kettujahtia ratsain, jossa saaliseläin jätetään ajokoirien raadeltavaksi. Oikea englanninkielinen termi suomalaiselle, ampuma-asein tehtävälle metsästykselle olisi "shooting". Britanniassa taas "shooting" on useimmiten puolikesyjen tarhattujen fasaanien ja peltopyiden ampumista. Näin ollen brittien eläinsuojeluasiantuntijan on mahdoton tietää, että meillä esimerkiksi Lapin tunturien riekkojahti tai talvinen jäniksen metsästys ovat aivan eri asia kuin sikäläiset, enimmäkseen vallasväen harrastamat vastenmielisetkin jahtimuodot. Tätä taustaa vasten vääristyneet käsitykset metsästyksen luonteesta siirtyvät Suomeen – varsinkin, kun osa suomalaisista kaupunkilaistuneista eläinsuojeluaktivisteista ei välttämättä itsekään tiedä, mitä eroa eri maiden metsästysmuodoilla on. Sama kulttuurin ymmärtämisen ongelma vaivaa myös metsästysasioiden käsittelyä EU:n toimielimissä. Keski-Euroopassa metsästys on perinteisesti vain maata omistavalle ylimystölle kuuluva harrastus. Pohjoismaissa taas metsästys on ollut korostetun kansanomaista, usein syrjäseudun asukkaiden ja maatalousväestön puuhaa. Tässä on samoja piirteitä kuin jokamiehenoikeuksissa: muiden kuin pohjoismaalaisten on ollut vaikea tajuta, että luonnossa saa kulkea kuka tahansa ja marjoja poimia mistä tahansa. Tämänkaltaisista väärinymmärryksistä johtuen metsästyksen vastustajat ja kannattajat puhuvat sekä paikallisesti että EU:ssa valitettavan usein toistensa ohi. Kyse ei ole osapuolten pahantahtoisuudesta, vaan molemminpuolisesta tiedon puutteesta. Arvostelijat ovat lisäksi usein tarkastelleet koko metsästystä uhanalaisimman lajin kautta: nyt runsas hylje väheni aikoinaan ympäristömyrkkyjen takia, mutta vastuuta sälytettiin metsästykselle. Eräät tulokaslajit ovat usein harvinaisia yksinkertaisesti siksi, että ne elävät Suomessa itselleen mahdollisen elinalueen laidalla, "vieraalla maalla". Kuitenkaan esimerkiksi punasotkan lukumääräisesti vähäinen metsästys Suomessa ei vaikuta elinvoimaisen lajin hyvinvointiin sen ydinalueilla. Ilveksen runsastuminen on lähes yksinomaan metsästäjien toimien ansiota: metsäkauris- ja jäniskantojen laaja ja tehokas hoito on tehnyt ilveksen laajamittaisen paluun mahdolliseksi. Suomessa riistakantoihin metsästysrasitus on tarkoin säädeltyä ja kohdistuu enimmäkseen kannan siihen osaan, nuoriin yksilöihin, joka muutenkin menetettäisiin tulevan talven aikana. Metsästäjiä on myös hyvin paljon, n. 300 000 ja metsästyksen suosio on kasvussa etenkin naisten keskuudessa. Metsästyksen taloudellinen arvo on suuri: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) laskelman mukaan n. 60-70 Me, mutta taloudellinen arvo riippuu laskutavasta ja riistanlihan hinnan arvostuksesta. Eräiden lajien metsästyksen lopettaminen aiheuttaisi suoranaista haittaa: jos hirvikantaa ei pidettäisi kurissa, metsätuhot olisivat riistantutkimuksen mukaan katastrofaalisia; kolme-neljä rauhoitettua vuotta veisi taimikot. Hyljekantaa joudutaan tulevaisuudessa rajoittamaan, sillä hyljetuhot uhkaavat kalastuselinkeinoa jo nyt merkittävästi. Myös minkin pyynti saaristosta ja supikoiran pyynti itäräjalla rabieksen leviämisen estämiseksi (rokotusten ohella) ovat tärkeitä. Mikäli Suomi menettäisi rabiesvapaan maan statuksensa, syntyisi siitä merkittävää haittaa ja kuluja. Näitä tehtäviä ei voida hoitaa niin, että tyydyttäisiin metsästämään pelkästään vahingollisia lajeja. Hirvijahtia lukuun ottamatta muut jahdit eivät ole juuri palkitsevia, vaan tehdään osana muuta metsästystä ja riistanhoitoa. Nyky-Suomessa metsästys on organisoitu hyvin tehokkaasti ja riistaa säästävästi. Riistaeläimet lasketaan vuosittain Ylä-Lappia lukuun ottamatta riistakolmioiden avulla. Laskentaan osallistuu jopa 100 000 metsästäjää. Tulokset siirtyvät riistantutkimuksen käyttöön ja niiden perusteella annetaan pyyntirajoitukset ja -suositukset. Niinpä yksikään metsästettävistä lajeistamme ei ole tullut uhatuksi metsästyksen vuoksi, ei hylje eikä edes susi, josta on aina ollut olemassa elinvoimainen, usein tosin pieni, muutaman kymmenen yksilön kanta. Riistantutkimuksemme on ainutlaatuista ja suomalaista riistantutkimusta pidetään maailmanlaajuisesti alansa huippuna. Suomalainen erityispiirre on, että tutkimus ei ole vain akateemista yliopistotutkimusta, vaan RKTL tuottaa lähes suoraan metsästystä ohjaavaa tietoa. Niinpä esimerkiksi elinalueiden pirstoutumisen vähentämää metsoa ei metsästetä juuri lainkaan Etelä-Suomessa. Linnustus, metsäkanalinnut (pyy, teeri, metso, riekko) Sorsalintujen metsästys l. sorsastus (mm. sinisorsa, metsä- ja merihanhi, nokikana) Metsästys seisovan koiran avulla (kanalinnut, vesilinnut, jänis, pienpedot) Metsästys noutavan koiran avulla (sorsalinnut, metsälinnut, peltopyy, fasaani) Metsäkanalintujen metsästys l. linnustus tai metsälinnustus Jahti, pyynti, mehättely, mehtuu, erästys, saalistus </body>